Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskeskukset ovat tärkeä osa Suomen varautumista häiriö- ja kriisitilanteisiin. Niiden tehtävänä on varmistaa, että sote-palvelut toimivat mahdollisimman häiriöttömästi myös silloin, kun yhteiskunta kohtaa vakavia poikkeustilanteita. Valmiussuunnitelmia ei jätetä pöytälaatikkoon, vaan niitä testataan säännöllisesti harjoituksissa.
Lainsäädäntö ohjaa varautumista ja yhteistyötä
Valmiuskeskukset ohjaavat ja koordinoivat yhteistyö- ja hyvinvointialueiden valmiussuunnittelua. Tavoitteena on, että alueiden omat valmiussuunnitelmat muodostavat yhdessä toimivan kokonaisuuden koko maassa.
Lait ja valtakunnalliset linjaukset määrittävät, millaisiin uhkiin sosiaali- ja terveydenhuollon on vähintään varauduttava ja mitkä palvelut on turvattava kaikissa tilanteissa. Yhteistyöalueilla on lisäksi omia sopimuksia, joissa sovitaan tuesta ja ohjauksesta silloin, kun häiriötilanne ylittää yksittäisen alueen omat voimavarat.
Laaja-alaiset uhat edellyttävät vahvaa yhteistyötä
Uhkakuvat ovat moninaisia. Varautuminen kattaa esimerkiksi kyberhyökkäykset, laajat tartuntatautiepidemiat, energiahuollon häiriöt ja muut vakavat kriisit.
Pääkaupunkiseudulla varautumista korostavat muun muassa kansainvälinen lentokenttä, satamat ja laaja kriittinen infrastruktuuri. Joskus todetaankin, että eteläisellä alueella kohdataan lähes kaikki samat uhkatekijät samanaikaisesti mitä muualla Suomessa on yksittäin.
”Rakenteet ja selkeät vastinparit ovat olemassa ja yhteistyö valmiuspäälliköiden sekä valmiuden vastuuhenkilöiden kanssa on tiivistä”, kertoo erikoissuunnittelija Olli Rokkanen Etelä-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon valmiuskeskuksesta.
Ajantasainen tilannekuva turvaa päätöksenteon kriiseissä
Keskeinen osa valmiuskeskusten työtä on ajantasaisen tilannekuvan kokoaminen sote-palvelujen toiminnasta. Lainsäädäntö antaa valmiuskeskuksille oikeuden saada tarvittavat tiedot hyvinvointialueilta ja velvoittaa valmiuskeskuksia analysoimaan ja jakamaan tietoa eteenpäin. Normaalisti tilannekuvaa päivitetään viikoittain, mutta kriisitilanteessa seuranta voi olla huomattavasti tiiviimpää.
Häiriötilanteessa vastuu palveluiden tuottamisesta säilyy hyvinvointialueilla. Jos tilanne pahenee ja laajenee, yhteistyöalueiden yhteiset johtamismallit voidaan ottaa käyttöön. Vakavimmissa tapauksissa sosiaali- ja terveysministeriö voi koordinoida toimintaa kansallisella tasolla.
Kokemukset ovat osoittaneet, että ennalta sovitut rakenteet ja tiivis yhteistyö helpottavat toimintaa erityisesti silloin, kun paikallinen häiriö kasvaa koko maan laajuiseksi kriisiksi.
”Ymmärrän, että maailmanpoliittisen tilanteen takia kriiseihin varautuminen on ihmisten ajatuksissa. Voin kuitenkin lähettää sellaisen lohduttavan viesti, että yöt voi nukkua rauhassa”, Rokkanen toteaa.
