Haluaisitko tapahtumanjärjestäjänä tietää, mitä kävijät oikeasti kokevat – sen sijaan, että luotat kyselyiden vähiin jääneisiin vastauksiin? Entä jos saisit reaaliaikaisen tiedon ihmisten tunnetiloista mistä ja milloin tahansa, esimerkiksi tietyltä lavalta, jonosta, kaupasta tai jopa yksittäisestä esiintymisestä? Kun Ruisrock, Suomen suosituin kesäfestivaali, pyysi CGI:n apua saadakseen lisää tietoa asiakaskokemuksesta, lopputulos ylitti kaikkien odotukset. Tervetuloa neuraaliverkkojen ja kasvoanalytiikan aikakaudelle.

Aina tähän päivään asti, asiakkaiden sitouttaminen brändeihin on ollut kolme askelta jäljessä. Miksi? Koska perinteisen palautteen ensimmäinen ongelma on se, että se on pelkkää palautetta – menneisiin kokemuksiin perustuvia mielipiteitä ja kulloisenkin mielentilan ilmauksia. Toinen ongelma on, että palautetta saadaan yleensä vain vähän tai ei lainkaan – ja nekin tulevat yleensä kahdesta ääripäästä, joissa kaikki oli joko erinomaisen hyvin tai äärimmäisen huonosti.  Muuttujia ja mielipiteitä nousee esille yksinkertaisesti liikaa, eikä niillä välttämättä ole itse tapahtuman kanssa mitään tekemistä. Kolmas ongelma on, että perinteinen palaute on liian yleisluontoista. Ruisrockin kaltaisessa suuressa tapahtumassa tämä ei riitä kertomaan, mikä tapahtumassa tarjosi parhaat kokemukset ja mikä ei. Juuri näistä syistä Ruisrockin kumppani, Mellakka Helsinki, otti yhteyttä CGI:hin. He halusivat tietää, olisiko mahdollista pystyä parempaan. Ja me vastasimme.

Kuva Ruisrockista 2017

Toteutus

Suunnittelu aloitettiin alkuvuodesta 2017. Projekti kesti kolme kuukautta, sisältäen palvelumuotoilun työpajat, tapaamiset, suunnittelun ja ohjelmointityöt. Työpajoissa ja tapaamisissa CGI, Ruisrock ja Mellakka Helsinki tekivät aktiivisesti yhteistyötä määritelläkseen parhaat tavat tallentaa asiakkaiden tunnetiloja sekä iän ja sukupuolen. Tavoitteena oli auttaa Ruisrockia ymmärtämään asiakassegmentointia sekä tarjota kattava tunneanalyysi. Ymmärsimme, että saisimme parhaat tulokset hyödyntämällä GoPro-kameroita porteille sijoitettujen kameroiden lisäksi. Kun suunnitelma oli valmis, CGI:n tiimi hoiti teknisen toteutuksen ja ohjelmoinnin. Toimitimme alueelle myös laitteistot, ja kun järjestelmä saatiin rakennettua, se testattiin huolellisesti paikan päällä. Kun dataflow oli automatisoitu ja visualisointitavat muodostettu, kaikki oli valmista tapahtumaa varten.  Asennukset kohteeseen onnistuttiin tekemään päivässä. Jokainen tiimin jäsen sai oman tehtävänsä, kuten GoPro-kameroiden käytön, muistikorttien vaihdot, tekniset toimenpiteet, datan visualisoinnin tai markkinoinnin. Tapahtuman aikana tiimimme valvoi laitteistoa, jotta voisimme reagoida tilanteen vaatimalla tavalla.

Hyödynnetyt teknologiat

Otimme käyttöön monikerroksisen sovelluksen välttyäksemme mahdollisten verkko-ongelmien aiheuttamilta häiriöiltä. Käytimme edge-laitteistoja paikallaan olevissa kameroissa, alueelle sijoitettua palvelinta GoPro-kameroiden tuottaman datan prosessointiin sekä pilvipalvelua datan keräämiseen. Järjestelmä mahdollisti skaalautuvuuden, luotettavuuden sekä pilviratkaisujen hyödyntämisen, kehittyneen analytiikan sekä datan prosessoinnin verkon ollessa saatavana. Hyödynsimme edge-datakeskustasta porteilla sekä VIP-kameroissa ja tallensimme tietoa silloinkin, kun verkkoa ei ollut saatavilla. Prosessoitu ja palvelimelle tallennettu data siirrettiin edelleen pilveen. Paikan päällä tehty datan visualisointi suoritettiin alueelle sijoitetulla palvelimella, joten meidän ei tarvinnut huolehtia verkon saatavuudesta. Edistynyt analytiikka sekä siihen liittyvä datan visualisointi tapahtui pilvessä. Ratkaisu täyttää GDPR-vaatimukset.

Tulokset

Vuosittain keräämänsä muutaman tuhannen kirjallisen palautteen lisäksi Ruisrockilla on nyt käytössään yli 310 miljoonaa datapistettä. Tätä on face value! Kerättyä tietoa päästiin hyödyntämään jo festivaalin aikana, jolloin tunnistimme onnellisimmat kävijä- ja ikäryhmät niin miehistä kuin naisista. Tulevaisuudessa Ruisrock hyödyntää kerättyä tietoa sekä tapahtuman että asiakastyytyväisyyden kehittämiseen tarjoamalla palveluja, jotka vaikuttavat entistä enemmän kävijöiden myönteisiin tunteisiin – oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Dataa hyödynnetään ymmärtämään ja tunnistamaan yhdistäviä tekijöitä tapahtumien, ajan ja paikan välillä (esimerkiksi lavat ja kaupat, esiintymiset, muut kuin esiintymislavat sekä pääportit kävijöiden saapuessa). Kaikki tämä tarjoaa näkemystä siitä, kuinka kävijät kokivat yksittäiset tapahtumat ja kohteet vierailunsa aikana.

Takanamme on onnistuneita vuosia, mutta halusimme tietää, mitä voisimme tehdä entistä paremmin. Toki olemme tehneet perinteisiä kyselyjä, mutta koskaan aiemmin emme ole kyenneet seuraamaan ihmisten tunnetiloja tapahtuman aikana. Tutkimuksen paras anti oli huomata, kuinka laaja tunneskaala tapahtumassa koetaan sekä vetää johtopäätöksiä siitä, kuinka voimme vaikuttaa ihmisten muistoihin Ruisrockista tarjoamalla oikeita palveluja oikeaan aikaan!

- Annakaisa Anttila, Tuottaja, Ruisrock

Tutustu myös